DSC_0034 [91363]

Lapsesta asti eläimet ovat olleet minulle hyvin tärkeitä. Kotonani ja mummolassa oli useita kissoja, ja ollessani parikymppinen luokseni tuli ensimmäinen koirani saksanpaimenkoira Cora.

Tällä hetkellä perheeseeni kuuluu ihmisten lisäksi kaksi koiraa: kultainen noutaja vanhus Sepi sekä nuorempi Westien ja Bichon Havannaisin yhdistelmä Kerttu. Molemmat etsivät kotia aikuisiällä. Sepi tuli meille eläinsuojeluyhdistyksen kautta ja Kerttu yksivuotiaana oltuaan sitä ennen kahdessa eri kodissa.

Koirien parissa työskentelyä aloin miettiä vakavasti muutamia vuosia sitten. Vuonna 2014 tutustuin Koirakoulu Rakkaisiin Haukkuihin ja suoritin talvella 2014-2015 Koirien Koulutusohjaaja tutkinnon. Tällä hetkellä opiskelen Ongelmakoirakouluttajan ja Käyttäytymisneuvojan tutkintoa. Rakkaiden Haukkujen ideologia vastasi alusta asti vahvasti omia ajatuksiani. Koiralähtöisyys, koirien kuunteleminen ja kunnioittaminen tuntuivat heti omilta. Ne ajatukset ovat pohjana päiväkodin toiminnassa.

Olen halunnut tehdä päiväkodista sellaisen paikan, jonne kuvittelisin voivani viedä omat koirani.

Photo 26.4.2016 15.12.41 – kopio (2)